Hallin lava

pieni ja pirteä

 
DSC_0642
 

Tanssit

Hallin lavan perustamisvuosi on 1954, toimintaa on ollut siis jo yli 60 vuotta. Silloisena helluntaiaattona oli ensimmäiset tanssit, jotka ovat katkeamatta jatkuneet koko lavan historian ajan!
Lavan perustivat kaksi paikallista yhdistystä, mutta muutaman vuoden jälkeen päättivät kuitenkin luopua . Perniön Sisu osti lavan ja aloitti toiminnan. Toimintaa muutimme hetkeksi eräin muutoksin esimerkiksi sunnuntai-ja keskiviikkotanssien merkeissä. Mutta pääasiassa perinteisen lauantai- tanssien merkeissä kuten tänäpäivänäkin. Vuosittainen lavan toiminta-aika ajoittuu toukokuulta aina syyskuulle asti. Tanssit aloitamme yleensä klo 20.00 päättyen 00.30 ja tietysti elävän musiikin tahdissa!
Kesän ohjelma löytyy oman sivumme lisäksi www.tanssi.net-osoitteesta.
 

Bingo

Bingoa olemme pelanneet jo neljänkymmenen vuoden ajan.
Bingoa pelataan toukokuusta – elokuuhun joka maanantai.
Kuljetus peli-iltaan on järjestetty Perniön asemalta 17: 45 – Perniön keskusta 17:50 – Hallin lava ja peli-illan jälkeen takaisin.
Suosittu peli-ilta on maanantaisin alkaen kello 18.30.
 

Muuta

Idyllisellä nuorekkaalla lavalla voi järjestää itse esimerkiksi perhe- suku- ym. juhlat. Salissa on istumapaikat n. 100 henkilölle ja kioskiterassilla löytyy tilaa n. 50 paikkaa. Kioskirakennuksessa pienimuotoinen keittiötila ja erillinen grillirakennus.
 

Käyntiosoite

Perniöntie 2613
25500 Perniö

DSC_0107

DSC_0418

DSC_0449